27. Mikä on veden kokonaiskiinteä muoto?
Veden kokonaiskiintoainepitoisuutta kuvaava indikaattori on kokonaiskiintoaine, joka on jaettu kahteen osaan: haihtuva kokonaiskiintoaine ja haihtumaton kokonaiskiintoaine. Kokonaiskiintoaineet sisältävät suspendoituneet kiinteät aineet (SS) ja liuenneet kiintoaineet (DS), joista jokainen voidaan myös jakaa edelleen haihtuviin kiintoaineisiin ja haihtumattomiin kiintoaineisiin.
Kokonaiskiintoaineen mittausmenetelmänä on mitata jäteveden haihduttamisen jälkeen jäljelle jäävän kiinteän aineen massa 103oC ~ 105oC. Kuivumisaika ja kiinteiden hiukkasten koko riippuvat käytetystä kuivaimesta, mutta joka tapauksessa kuivausajan pituuden tulee perustua se perustuu veden täydelliseen haihtumisen vesinäytteestä, kunnes massa on haihtunut. vakio kuivauksen jälkeen.
Haihtuvat kokonaiskiintoaineet edustavat kiinteää massaa, joka on vähennetty polttamalla kokonaiskiintoaine korkeassa 600 oC:n lämpötilassa, joten sitä kutsutaan myös polttamalla tapahtuvaksi painonpudotukseksi ja se voi karkeasti edustaa veden orgaanisen aineksen määrää. Syttymisaika on myös kuin kuivausaika kokonaiskiintoainepitoisuutta mitattaessa. Sitä tulee polttaa, kunnes kaikki näytteessä oleva hiili on haihtunut. Palamisen jälkeen jäljelle jäävän materiaalin massa on kiinteää kiinteää ainetta, joka tunnetaan myös nimellä tuhka, joka voi karkeasti edustaa epäorgaanisen aineen määrää vedessä.
28. Mitä ovat liuenneet kiinteät aineet?
Liuenneita kiinteitä aineita kutsutaan myös suodatettaviksi aineiksi. Suodatus suspendoituneen kiintoaineen suodattamisen jälkeen haihdutetaan ja kuivataan lämpötilassa 103oC ~ 105oC ja mitataan jäännösmateriaalin massa, joka on liuennut kiintoaine. Liuenneita kiinteitä aineita ovat epäorgaaniset suolat ja veteen liuenneet orgaaniset aineet. Se voidaan karkeasti laskea vähentämällä suspendoituneiden kiintoaineiden määrä kiintoaineiden kokonaismäärästä. Yhteinen yksikkö on mg/l.
Kun jätevettä käytetään uudelleen edistyneen käsittelyn jälkeen, sen liuenneita kiintoaineita on valvottava tietyllä alueella. Muuten tulee haitallisia vaikutuksia, käytettiinpä sitä viherryttämiseen, wc-huuhteluon, autonpesuun ja muuhun sekalaiseen vesiin tai teollisuuden kiertoveteen. Rakennusministeriön standardin ”Sekalaisten kotitalousveden laatustandardi” CJ/T48–1999 mukaan viherryttämiseen ja wc-huuhteluihin käytetyn uudelleenkäytetyn veden liuennut kiintoainemäärä ei saa ylittää 1200 mg/l ja autoissa käytettävän uudelleenkäytetyn veden liuennut kiintoainepitoisuus. pesu ja puhdistus Ei saa ylittää 1000 mg/l.
29. Mikä on veden suolaisuus ja suolapitoisuus?
Veden suolapitoisuutta kutsutaan myös suolaisuudeksi, joka edustaa veden sisältämien suolojen kokonaismäärää. Yhteinen yksikkö on mg/l. Koska vedessä olevat suolat ovat kaikki ionien muodossa, suolapitoisuus on vedessä olevien erilaisten anionien ja kationien lukumäärän summa.
Määritelmästä voidaan nähdä, että veden liuennut kiintoainepitoisuus on suurempi kuin sen suolapitoisuus, koska liuenneet kiintoaineet sisältävät myös jonkin verran orgaanista ainetta. Kun orgaanisen aineksen pitoisuus vedessä on hyvin alhainen, voidaan joskus käyttää liuenneita kiintoaineita arvioimaan veden suolapitoisuutta.
30. Mikä on veden johtavuus?
Johtavuus on vesiliuoksen resistanssin käänteisluku, ja sen yksikkö on μs/cm. Vedessä on erilaisia liukoisia suoloja ionisessa tilassa, ja näillä ioneilla on kyky johtaa sähköä. Mitä enemmän suoloja liukenee veteen, sitä suurempi on ionipitoisuus ja sitä suurempi on veden johtavuus. Sen vuoksi se voi johtavuudesta riippuen edustaa epäsuorasti suolojen kokonaismäärää vedessä tai veden liuennutta kiintoainepitoisuutta.
Makean tislatun veden johtavuus on 0,5-2 μs/cm, ultrapuhtaan veden johtavuus on alle 0,1 μs/cm ja pehmitetyiltä vesiasemilta poistuvan tiivistetyn veden johtavuus voi olla jopa tuhansia μs/cm.
Postitusaika: 08.10.2023
